Heti vuoden vaihtumisen jälkeen Tekniikan Kutsun toimitus pääsi haastattelemaan Accenturella ohjelmistomäärittelijänä työskentelevää Jenniä. Kysyttäessä syitä tekniikan alalle hakeutumiseen Jenni kuvaa olleensa pienestä pitäen  “manuaalia ei tarvita”-tyyppi, jota laitteet ja tutkiminen, sekä matematiikka ja fysiikka ovat kiinnostaneet aina. Tekniikan ala veti Jenniä puoleensa, vaikka suunta ei vielä tarkemmin ollut selvillä. Opinnot alkoivat vuonna 2008 Tampereen teknillisessä yliopistossa teknisluonnontieteellisellä alalla matematiikan, fysiikan ja kemian parissa.

Teekkarilakki ja Tampereen teknillisen yliopiston kokardi.

Valinta ei kuitenkaan tuntunut omalta ja ensimmäisen vuoden jälkeen Jenni päätyi vaihtamaan sähkötekniikan puolelle. Näin elektroniikka löysi tiensä Jennin sydämeen ja valikoitui pääaineeksi. Onneksi pääaineen vaihtaminen oli mahdollista ja omaa suuntaa voi hakea vielä opintojen edetessä, kun omat visiot tarkentuvat.

Millaisia odotuksia sinulla oli tekniikan alasta opiskeluiden alussa, ja millaiseksi ala oikeasti osoittautui?

Opintojeni alussa mielikuva tekniikan alasta oli aika kapeaa, eikä lopullinen suunta ollut vielä selvillä. Opiskelijaelämän myötä pääsin kuitenkin tutustumaan laajasti muiden pääaineiden opiskelijoihin ja ymmärrys alasta kasvoi. Positiivisella tavalla sain huomata, että erilaisia työmahdollisuuksia onkin paljon runsaammin kuin, mitä oli alun perin luullut. Tekniikan opinnot valmentavat yleispätevästi todella monenlaisiin työkuviin, mikä on osaltaa alan rikkaus, mutta samalla myös haaste. Opinnot kuitenkin avasivat monia ovia ja mahdollistivat laaja-alaisen osaamisen, jota kehittää eteenpäin työelämässä.

Jenni työskentelee ohjelmistomäärittelijänä Accenturella.

Millaista on olla naisena töissä miesvaltaisella tekniikan alalla?

Koen olevani tekijä muiden joukossa, eikä naiseuteen ole kiinnitetty huomiota. Nykyisessä työpaikassa Accenturella arvostetaan osaamista. Tärkeintä on se mitä teet, ja omat kyvyt ratkaisevat. Perinteinen miesvaltainen sukupuolirakenne on vähitellen murtumassa, ja naisia on alalla yhä enemmän, myös johtotehtävissä, ja naisten osaamista arvostetaan.Työhistoriani aikana olen ollut töissä niin isoissa kansainvälisessä organisaatioissa, kuin start-up maailmassa. Työskentely näissä on ollut hyvin erilaista; isossa yrityksessä toimenkuva on ollut tarkka, kun taas startupissa meno on ollut varsin joustavaa. Työkielenä on ollut osittain tai kokonaan englanti.  

Miltä oman alan tulevaisuus vaikuttaa?

IT-ala on mukana melkein kaikkien yritysten toiminnassa, toimintaympäristöt digitalisoituvat, ja esimerkiksi tekoäly tulee vahvasti nousemaan tulevaisuudessa.Yhteiskunta on vielä kehittymässä siihen suuntaan, jossa tiedon analysointi ja datan hallinta ovat isossa roolissa, ja siksi, usko omaan alaan ja sen tulevaisuuteen on vahva. Nykyisessä työssäni Accenturella on mahdollisuus vaikuttaa, mihin suuntaan oma ura kehittyy, vaikkapa tiiminvetäjäksi tai teknisempään rooliin. Työssä voi suuntautua omien kiinnostusten mukaan ja oma mielipide oikeasti vaikuttaa. Hienointa tekniikan alalla on se, että koko ajan oppii uutta ja itseään voi kehittää jatkuvasti!

Millaisia vinkkejä antaisit alasta kiinnostuneelle?

Pitää luottaa itseensä, eikä pelätä teknillisyyttä! Jos vaan tekniikka ja matematiikka yhtään kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti hakea alalle. Tekniikan opinnot eivät lokeroi, vaan avaavat lukuisia ovia tulevaisuutta varten. Diplomi-insinöörin monipuolinen koulutus opettaa teknisten taitojen lisäksi kykyä ajatella ja etsiä tietoa, ja onkin siksi loistava ponnahduslauta monipuoliselle uralle tulevaisuudessa!

Yhteistyössä Accenture!

Kaikki tekstissä esitetyt mielipiteet ja ajatukset ovat Jennin omia, eivätkä edusta Accenturen yleistä kantaa.