Työskentelen ohjelmistokehittäjänä ja data scientistina IT-konsultointiyrityksessä nimeltä Futurice.
Päädyin opiskelemaan tietotekniikkaa teknilliseen yliopistoon lähinnä sattumalta. Olin lukion päätyttyä täysin hakoteillä siitä, miksi haluaisin “tulla isona”, ja hain mutkien kautta opiskelemaan sähkötekniikkaa (“ehkä lääketieteellinen tekniikka onkin se mun juttu”). Yliopiston kolmantena vuonna olin jo suhteellisen varma siitä, että sähkötekniikan ala ei tarjoa minulle mitään, mistä jaksaisin olla kiinnostunut vielä 60-vuotiaana aina kauemmas karkaavia eläkepäiviä odotellessa. Sen sijaan koodaus, jonka saloihin tulin vihityksi vasta yliopistossa, innosti senkin edestä, ja alunperin sivuaineeksi valitsemani ohjelmistotekniikan kokonaisuus vaihtui kolmannen vuoden puolessa välissä pääaineeksi.
Vaikka sähkö- ja tietotekniikan perusopinnot olivat lähes samat, opintosuunnan vaihdon jälkeen kesti silti tarkalleen kuusi kalenterivuotta valmistua yliopistosta. Etsin opinnoilleni uutta sivuainetta vielä jonkin aikaa, ennen kuin löysin signaalinkäsittelyn ja koneoppivien järjestelmien kehittämisen kokonaisuudet. Alkuvaiheessa opintojen ohella teimme opiskelukavereiden kanssa parikin nettisivuprojektia, ja loppupuolella työskentelin jo osa-aikaisesti nykyisellä työnantajallani.
Yhden lukuvuoden olin töissä ulkomailla. Hain CERN:iin Technical Student -harjoitteluun, koska kansainvälisyys kiinnosti, mutta vaihto-opiskelu ei niinkään (suosittelen muuten, jahka koronasta selvitään). Harjoittelun päätyttyä ohjaajani kertoi, miksi oli valinnut hakijoista juuri minut: ei kuulemma siksi, että olin nainen, tai että olisin osannut esittää pätevyyteni paremmin kuin kukaan muu, vaan siksi, että hakemuksestani välittyi innostus alaa ja tekemistä kohtaan.
Miesvaltaisiin aloihin edelleen kohdistuva stereotypia siitä, että sellaisessa työskennellessään nainen kohtaa väistämättä tytöttelyä, vähättelyä ja lasikattoja, on vähintäänkin lannistava. Tätä stereotypiaa ei ole omiaan hälventämään se, että tekniikan alan naisilta usein kysytään, millaista on työskennellä naisena miesvaltaisella alalla. Oma kokemukseni IT-alalla työskentelystä on varsin positiivinen: en ole koskaan kokenut minkäänlaista syrjintää — edes positiivista — perustuen osittain tai kokonaan sukupuoleeni.
Tarkoitukseni ei tietysti ole väittää, etteikö naisiin kohdistuvaa syrjintää tapahtuisi lainkaan, koska itse en ole sitä todistanut. Päinvastoin, työelämässä kohtaa lähes väistämättä kaikenlaisia kiusallisia tilanteita. Osaamista saatetaan epäillä sukupuolen lisäksi esimerkiksi iän, äidinkielen tai ammattinimikkeen perusteella. Omaa työuraa ei kuitenkaan kannata suunnitella siinä pelossa, että joillakin aloilla tämä olisi yleisempää kuin toisilla. Kaiken kaikkiaan asiat menevät jatkuvasti parempaan suuntaan, ja ahdasmielinen kulttuuri on jo eläköitymisen kynnyksellä. Asenteet eivät muutu päivässä, vaan päivä kerrallaan.
Työuraan käytetään noin 40-50 vuotta elämästä, keskimäärin puolet valveillaoloajasta viikonloppuja lukuunottamatta. Oma ammattinsa kannattaakin valita huolella (ei toki ammatin vaihtaminenkaan koskaan liian myöhäistä ole). Eräässä kuuluisassa Joe Rogan podcastissä vieraana ollut Naval Ravikant lähestyi asiaa jotakuinkin näin: tee sitä, mitä rakastat, sillä silloin teet sitä paremmin kuin kukaan muu. Harmillisesti, kuten yllä kuvatussa omassa esimerkissäni, joskus sen oman jutun löytäminen saattaa kestää. Edelleenkään en osaisi vastata kysymykseen “mikä musta tulee isona”, mutta aion jatkaa hyväksi havaittua menetelmää, ja hivuttautua sinne suuntaan, mikä vaikuttaa kaikista mielenkiintoisimmalta.
-Carita Futuricelta
Kaikki tekstissä esitetyt mielipiteet ja ajatukset ovat Caritan omia, eivätkä edusta Futuricen yleistä kantaa.
