Tekniikan ala on kiehtova, ja alalla on mahdollista tehdä laajasti erilaisia tehtäviä erilaisilla koulutustaustoilla! Tekniikan Kutsun toimitus kysyikin Futuricen työntekijöiltä, kuinka he ovatkaan päätyneet IT-alan konsultti yritykseen ja millaisia työtehtäviä heille on auennut oman mielenkiinnon mukaan; kuinka kuvataiteilija on päätynyt koodariksi, haaveet opettajan urasta vaihtuvat digitaalisten palveluiden suunnitteluun ja kuinka koodaus vie täysin mennessään!

Taru Peltola, Ohjelmistokehittäjä:

Halusin aina päästä työskentelemään luovalle alalle. Olen hakenut sekä graafikoksi, sisustussuunnittelijaksi, koristemaalariksi, restauroijaksi, että kuvataiteilijaksi. Lopulta minusta tuli koodari ja nyt vasta olenkin luovalla alalla.

Mitä useamman alan hakuprosessin kävin, sitä enemmän alkoivat varsinaiset työmahdollisuudet kiinnostaa. Tahdoin tehdä jotain, mikä on enemmän tätä päivää ja tarjoaa mahdollisuuksia kehittyä tulevaisuudessakin. Sain lopulta idean ryhtyä peligraafikoksi ja aloitin tietojenkäsittelyn opinnot Tampereen Ammattikorkeakoulussa. Sivuhuomiona nyt mainittakoon, että ennen pääsykokeita jopa googletin, mitä on koodaaminen. Minulla ei ollut hajuakaan IT-alasta. Ensimmäiset rehelliset ohjelmointikurssit vaativat paljon keskittymistä, mutta looginen pähkäily oli uudella tavalla palkitsevaa. Kun arvosanani eivät lopulta riittäneet pelipuolelle, aloitin ohjelmistotuotannon opinnot. Koen, että se oli merkittävä käännekohta, sillä en usko, että olisin ikinä haastanut itseäni yhtä paljon peligrafiikan parissa. Ohjelmoidessa olen oppinut tekemään asioita oman mukavuusalueeni ulkopuolella ja olemaan hyvä siinä.

Työssä kertyy paljon erikoisosaamista, mutta sellaisen puuttuminen ei ole koskaan ollut este aloittaa mitään. Lisäksi luovuudella pärjää pitkälle. Web-sivujen tai applikaatioiden suunnittelu, rakentaminen ja viimeistely vaativat kaikki luovaa ajattelua ja kykyä tehdä jotain hiukan omalla kulmalla.

 

Ylärivi vasemmalta oikealle: Emmi Siitonen, Taru Peltola
Alarivi vasemmalta oikealle: Suvi Helén, Mirkka Länsisalo, Jaana Olsson

Mirkka Länsisalo, Culture advisory lead:

Unelma-ammattini oli eläinlääkäri. Lukiossa tajusin, että matematiikka, fysiikka ja kemia eivät kuulu vahvuuksiini. Niiden sijaan psykologian ja sosiologian maailmat alkoivat avautua. Se, mikä on pinnan alla, alkoi kiinnostaa enemmän ja enemmän. Tein kompromissin ja hain kauppakorkeaan mutta päädyin ammattikorkeaan lukemaan markkinointia. Opiskelin ja vietin pitkiä aikoja ulkomailla joko vaihdossa tai töissä. Valmistuttuani hain Tampereen yliopistoon, pääaineenani hallintotiede. Pitkänä sivuaineena ahmin sosiologiaa ja suoritin muutamia opintopisteitä myös vuorovaikutteisesta teknologiasta.

Ensimmäinen vakituinen työpaikkani oli Nokialla, jossa oli paljon mahdollisuuksia löytää oma polkunsa. Kiinnostuin käytettävyydestä, joka yhdisti ihmisen ja teknologian. Sittemmin Usability-lähestymiskulma jalostui User Experienceksi. Jäin Nokialta pois paketin kanssa, palasin yliopistoon viemään maisterin opintoni loppuun ja innostuin jatko-opinnoista. Olin toisessa digitoimistossa töissä ja hain Futuricelle pariin kertaan ennen kuin onnisti. Aloitin täällä käyttöliittymäsuunnittelijana ja sittemmin tein palvelumuotoilua. Yhdessä projektissa opin hiukan koodaamaankin. Palvelumuotoilu on edelleen lähellä sydäntäni, mutta päästyäni tekemään laajaa kulttuurinmuutosohjelmaa isolle perinteiselle asiakasorganisaatiollemme löysin kutsumukseni – position, josta käsin pääsen oikeasti vaikuttamaan siihen mitä pinnan alla tapahtuu. Nykyisessä roolissani yhdistän niin organisaatioiden, ryhmien kuin ihmistenkin välistä vuorovaikutusta digitaalisiin palveluihin. Melkoinen match! Niin, ja eläimet… ne säilyivät rakkaana harrastuksena.

Emmi Siitonen, Ohjelmistokehittäjä:

Olen aina viihtynyt tekniikan parissa. Työelämältä kaipasin lähinnä mahdollisuuksia kehittyä ja vapautta vaihtaa tarvittaessa aika vapaastikin suuntautumista sen mukaan, mikä milloinkin sattuu kiinnostamaan. Uravaihtoehtoja pohtiessani totesin, että ammattina ohjelmointi tarjoaisi todennäköisesti minulle parhaat mahdollisuudet kehittyä ja haastaa itseäni pitkin elämää, eikä minun tarvitsisi sitoutua tietynlaiseen työskentelyyn loppuelämäkseni. Lisäksi koodaamisessa on jotain kovin maagista: taikoa nyt esiin toimivia asioita ikään kuin tyhjästä!

Ennen varsinaisia tietojenkäsittelytieteiden opintojani Tampereen yliopistossa minulla ei ollut lainkaan ohjelmointikokemusta, kuten ei monilla muillakaan siinä kohtaa. Ensimmäinen vuosi oli työntäyteinen, mutta motivaattorina toimi hyvin se, miten konkreettisesti oman kehityksen pystyi näkemään. Pikkuhiljaa usko omaan tekemiseen kasvoi ja lopulta ymmärsin, että vaikka jotain ei vielä osaa, mikään ei estä oppimasta sitä!

Varsinainen työelämä on vain vahvistanut uskoani siihen, että ala tarjoaa periaatteessa loputtoman määrän erilaisia mahdollisuuksia kehittyä – varsinkin jos on yhtään halukas tekemään toisinaan asioita oman osaamis- ja mukavuusalueen ulkopuolella.

 

Jaana Olsson, Senior Designer / Client Lead:

Menneisyyden Jaana mietti lukiossa monia uravaihtoehtoja. Luin latinan, koska lääketiede kiinnosti. Pitkä matematiikka ja paljon fysiikkaa, koska niissä olin ollut aina hyvä. Mutta kuvataide, se se vasta oli jotain! Rapiat kymmenen kuviksen kurssia veivät tämän tytön mennessään ja ajattelinkin, että mitäpä jos se urakin olisi taiteiden puolella.

Mansikanpoiminta oli se ihka ensimmäinen työpaikka, josta olen saanut palkkani. Sen ja myymäläapulaisen pestien jälkeen kuvataideharjoittelijan työ tuntui lottovoitolta. Kuvataidekoulun ovet eivät kuitenkaan auenneet. Mietin, että pitäähän sitä koulujakin vielä käydä. Mistä tietäisin kaikkein vähiten? Mitä lukisin ‘myöhästyneen välivuoden’ ajan?

IT! Tunsin kyllä tietokoneet, mutta mitä esimerkiksi ohjelmointi on? Kurssien kuvaukset kuulostivat hauskasti kieltenopiskelun ja matematiikan yhdistelmältä. Jo ensimmäinen ohjelmointikurssi tempaisi mukaansa.

Reittini TTY:lle kulki Tampereen yliopiston ja TAMK:n kautta. Suorin ei ollut sekään matka, mutta TTY:ltä löytyi vihdoin se koti. Ohjelmistotekniikan opinnot täydentyivät käytettävyyden opinnoilla ja niin minusta tuli suunnittelija. Työssäni en muovaa savesta patsaita, mutta muotoilen asiakkaiden kanssa parhaat palvelut. En maalaa tauluja, mutta suunnittelen kauniit ja käyttäjäkokemukseltaan upeat käyttöliittymät. En koodaa, mutta ymmärrän ohjelmistojen rajoitteet ja mahdollisuudet. Saan työskennellä hyvin erilaisten ihmisten kanssa, läpi toimialojen. Ei tullut musta taiteilijaa, vai tuliko sittenkin? Näin jälkikäteen ajateltuna oli onni, että taidekoulun ovet eivät heti auenneet.

Suvi Helén, Design Director:

Minusta piti tulla opettaja. Lukiossa ymmärsin, että hermo ei sitä ehkä kestä – viisas oivallus oli tämä. Entä kauppatieteilijä? Siinä olisi koulutus, joka mahdollistaa monenlaisen tekemisen. Tärkeä näkökohta, sillä yhdeksäntoistavuotiaalla on hyvin vähän käsitystä siitä mitä työelämä oikeasti on. Äiti kun aina sanoi, että korkeakoulutus on hyvä juuri siksi, että sen myötä tulee enemmän valinnanvaraa. Ahkera pääsykokeisiin lukeminen jäi kuitenkin kesken, kun jotenkin ihmeen kaupalla pääsin soveltuvuusarvion kautta sisään TTY:lle, silloiselle TTKK:lle. Hämmennys oli suuri, eniten ehkä juuri äidilleni, minun kun ei pitänyt olla matematiikassa mitenkään erityinen. Enkä ollutkaan, sen huomasin hyvin nopeasti yliopiston matikan kursseilla. Hammasta purren ja suomalaisella sisukkuudella kahlasin ne kuitenkin läpi, samalla potien identiteettikriisiä: mitä minä täällä teen, mikä minusta tulee isona?

Palaset loksahtivat kohdalleen, kun tuli mahdollisuus ottaa pääaineeksi käytettävyys. Jotain uutta ja ihmeellistä se oli siihen maailman aikaan. Olin löytänyt jotain, missä olen hyvä: ymmärsin teknologiaa ja sain olla tekemisissä ihmisten kanssa. Viidentoista vuoden jälkeen olen edelleen samalla tiellä, suunnittelemassa digitaalisia palveluita ihmisille.

Oisko nyt sun aika antaa tekniikan alalle mahdollisuus?

 

Futurice on kansainvälinen, digitaalisiin palveluihin ja strategiseen konsultointiin keskittyvä yritys. Suunnittelemme ja rakennamme digitaalisia tuotteita ja palveluja. Autamme yrityksiä menestymään innovatiivista kulttuuria ja uusia työtapoja luovien muutosten avulla. Vuodesta 2000 lähtien olemme vieneet menestyksekkäästi loppuun tuhansia projekteja asiakkaille kaikilla aloilla energiasta autoteollisuuteen ja mediasta vähittäiskauppaan. Futuricella on yli 500 työntekijää ja toimistot Berliinissä, Helsingissä, Lontoossa, Münchenissä, Oslossa, Stuttgartissa, Tukholmassa ja Tampereella.