Tämä viikko on monen fuksin ensimmäinen kouluviikko yliopistossa. Alkuun tulee paljon uutta tietoa niin opiskelusta kuin opiskelijaelämästä. Tätä ei kuitenkaan pidä pelästyä, vaan lähteä rauhassa tutustumaan uuteen elämänvaiheeseen. Kokosimme yhteen uranaisen vinkit fuksivuoteen, jotka kannattaa pitää mielessä, kun luovii läpi ensimmäistä opiskeluvuottaan. Toivottavasti se on kaikilla yhtä ikimuistoinen!

  1. Opiskelu on erilaista kuin lukiossa. Tahti on kireämpi ja asiaa tulee paljon, joten aikatauluttaminen ja priorisointi nousevat suureen rooliin.
  2. Älä kuitenkaan stressaa liikaa. Tärkeintä on löytää oma rytmi ja tapa opiskella.
  3. Kouluhommien parissa ei kannata puurtaa yksin. Varsinkin laskuharjoitusten kanssa kannattaa lyödä niin viisaat kuin toisinaan vähän tyhjänäkin käyvät päät yhteen, ja ratkoa tehtäviä muiden kurssilaisten kanssa. Hommat tulee hoidettua ja samalla tutustut uusiin kavereihisi.
  4. Uskalla epäonnistua. Välillä tentit ei mene läpi vaikka kuinka yrittää tai unohdat ilmoittautua kurssille ja mitä näitä nyt on. Ei ole maailmanloppu, kaikesta selviää ja se vahvistaa.
  5. Vaikka opinnot vievät paljon aikaa, kannattaa niiden ohella muistaa harrastaa vastapainoksi jotain ihan muuta. Mielen ja kehon voidessa hyvin myös opiskelu sujuu paremmin.
  6. Jos jokin askarruttaa mieltäsi, kysy apua rohkeasti! Tutorisi tai fuksi-ihmiset auttavat varmasti.
  7. Uskalla lähteä tapahtumiin ja kokeilemaan uutta. Tutustut uusiin samanhenkisiin ihmisiin paremmin kuin luennoilla ja harkoissa. Kukaan ei pakota sinua tapahtumiin tai tule hakemaan kotoa, joten omalla aktiivisuudella kasvatat tuttavaverkostoasi kouluaikana ja se voi myöhemmin työelämässä kannattaa.
  8. Tutustu ihmisiin myös vanhemmilta vuosikursseilta. Heihin pääset tutustumaan esimerkiksi kiltahuoneella (kiltiksellä) tai tapahtumissa.
  9. Ota kampus haltuusi. Toisin kuin lukiossa, monet opiskelijat viettävät yliopistokampuksella myös vapaa-aikaansa. Tiesitkö, että löydät kampukseltasi muun muassa kuntosalit ja kiipeilyseinän? Ja tämä on vasta alkua, lista kaikesta jännästä on todella pitkä. Siispä tutustu ja ihastu uuteen kampukseesi, se on mielettömän hieno!
  10. Ole oma itsesi. Teekkarikulttuuri on sellaista yhteisöllisyyttä, johon kaikki toivotetaan tervetulleiksi taustaan katsomatta. Löydät takuulla yliopistosta oman paikkasi.

 

Kansikuva: Elina Suuronen