Teitä tekniikan alalle on monia. Yksi haaveili tupsulakista jo polvenkorkuisena, toinen tunsi tekniikan kutsun havaittuaan vahvuutensa koulunpenkillä ja kolmas päätyi alalleen lotottuaan yhteishaussa. Joku inspiroitui dokumentista, toinen suvun konkareista. Tarinoita on yhtä paljon kuin on teekkareitakin. Me Tekniikan Kutsussa halusimme kertoa teille niistä muutaman. Tervetuloa Tieni tekniikan alalle -sarjan pariin!
Vuoristoratarakkautta – Fanni, konetekniikka 2. vsk
Jo pikku Fanni tykkäsi ajella Possujunaa ja muita huvipuistolaitteita. Niinhän kaikki, ajattelin. Tykkäsin myös rakentaa legoista huvipuistolaitteita, suunnitella laitteita piirustusvihkooni sekä katsella on ride -videoita vuoristoradoista – eivätkös kaikki? Erityisesti kiinnitin huomiota huvipuistolaitteiden turvakaiteisiin, se näkyi myös piirustuksissani ja rakennelmissani. Vähän myöhemmin myös laitteiden, eritoten vuoristoratojen, jarru- ja laukaisujärjestelmät alkoivat kiehtoa. Seikkailin huvipuistolaitteista kertovilla sivuilla ja haaveilin vuoristoratarakennussarjoista. Mutta kukapa nyt ei tykkäisi huvipuistolaitteista?
Kun olin lukiossa, aloin aktiivisesti pohtia tulevaa opiskelualaani. Olin aina tykännyt matemaattisista aineista, ja varsin nopeasti niiden pariin suuntaaminen alkoi tuntua kiinnostavimmalta vaihtoehdolta. Halusin kuitenkin päästä hyödyntämään matematiikan ja fysiikan oppeja käytännössä, soveltamaan niitä johonkin konkreettiseen. Siihen tekniikan alat tarjosivat mahdollisuuden. Alkoi todellinen pohdinta, sillä nopeasti kävi ilmi, että tekniikan parissa mahdollisuuksia oli vaikka minkälaisia! Vety kiinnosti, voisiko energiatekniikka olla juttuni? Tai ehkä matematiikan ystävänä teknis-luonnontieteellinen? Robotiikkaa olisi hienoa osata ja ymmärtää, ehkä se? Kas, siinäpä oli pulma!
Samoihin aikoihin havahduin siihen, että kiinnostukseni huvipuistolaitteisiin ei ehkä kuitenkaan ollut kaikkein tavanomaisinta. Eikä se hiipunut. Kerran selatessani lempivuoristoratavalmistajani Intaminin sivuja päädyin Career-osion kautta työpaikkailmoituksiin. En ollut aikaisemmin oikeastaan edes tajunnut haaveilla vuoristoratasuunnittelijan tai -insinöörin ammatista. Se tuntui liian utopistiselta tai naiivilta ajatukselta. Kunnes yhtäkkiä se ei tuntunutkaan. Selasin saksankielistä ilmoitusta alaspäin. Halusin tietää, mitä ura vuoristoratojen parissa edellytti. Siinä tieto seisoi: edellytyksenä oli konetekniikan diplomi-insinöörin tutkintoa vastaava tutkinto. Se oli ratkaiseva hetki, eikä mieleni sen jälkeen muuttunut. Yhteishaussa ykköshakukohteekseni valikoitui Tampereen yliopisto ja konetekniikka. Syksyllä aloitin Hervannassa konetekniikan opinnot ja vapun koittaessa minut kastettiin teekkariksi, koneteekkariksi.
Toisinaan tuntuu hassulta olla koneteekkari, jota eivät niinkään kiinnosta autonmoottorit tai isot metsäkoneet. Mutta ei kaikkia tarvitsekaan kiinnostaa. Täällä on tilaa monenlaisille tekijöille ja erilaisille kiinnostuksen kohteille. Saa nähdä, löydänkö jonain päivänä tieni oman intohimoni, huvipuistolaitteiden, pariin. Ala on marginaalinen, mutta unelmat on tehty tavoiteltaviksi. Ainakin opiskelualani puolesta ovi sinne on avoinna. Syksyllä kirjoitan kandityöni huvipuistolaitteiden turvakaideratkaisuista, seuraan haaveitani. Sitä pieni Possujunalla puksuttelija tai ensi kertaa Linnanmäen Vuoristoradan kyytiin kivunnut Fanni olisi tuskin arvannut, mutta olen varma, että hän olisi ylpeä.
Kuvat: Fannin kotialbumi; Reetta Sihto
Lääketiedettä olematta lääkäri – Aiska, biolääketieteen tekniikka 3. vsk
Vaikka noin 5-vuotiaan Aiskan suusta onkin kuultu, että “minusta tulee insinööri, koska insinöörit osaa avaruusasioita”, ei tieni tekniikan alalle ollut aivan suoraviivainen. Yläkoulussa aloin katsomaan sairaalasarja Sykettä ja innostuin lääkärin ammatista. Sitä tavoitetta kohti olin matkalla ja sen perusteella valitsin lukiossa kirjoitettavat aineet. Olin urheilulukiossa, ja aikaa vievän kilpaurheiluharrastuksen vuoksi alkuperäinen suunnitelmani oli valmistua neljässä vuodessa eli aloittaa yo-kirjoitukset 3. vuoden keväällä.
Ensimmäisenä abivuonna aloin kuitenkin pohtia, kiinnostaako varsinaisesti lääkärin ammatti ja toimenkuva minua sitten kuitenkaan. Kuitenkin edelleen suunnittelin meneväni lääketieteelliseen, mutta tekeväni sillä tutkinnolla sitten jotakin muita asiantuntijatöitä. Tuli kevät ja ensimmäiset kirjoitukseni: biologia ja pitkä matematiikka. Lääkishaaveen toteutumisen edellytys on molemmista laudatur. Tulen matikan kirjoitussalista ulos, menee pari tuntia ja hyvän vastauksen piirteet julkaistaan. Luen ne. Laskeskelen, kuinka paljon pisteitä voin odottaa saavani. En tarpeeksi, ei mitenkään tarpeeksi.
Se oli käänteentekevä ilta. Kiitos hieman dramaattisen ja äkkipikaisen luonteeni, huutoitkukohtauksesta selvittyäni suuntasin Opintopolkuun ja löysin sieltä uuden alan: biolääketiede. Sinne ei tarvitse ällän papereita, ei tarvitse käyttää vuosia kliinisiin opintoihin kun kliinisestä työstä en kuitenkaan ollut kiinnostunut, mutta opinnoissa on kaikkea sitä hienoa, mikä minua kiinnostaa eli kantasoluja, genetiikkaa ja muita solutason jännittäviä juttuja. Täydellistä. Varasin seuraavalle päivälle ajan opinto-ohjaajalle ja hänen kanssaan käänsimme kirjoitussuunnitelmani aivan päälaelleen ja tulevaisuuteni oli valmis.
No, toukokuussa kun yo-tulokset tulivat, niin sain sitten kuitenkin siitä matikasta sen laudaturin eli sinänsä kaikki panikointi oli turhaa. Olin kuitenkin innoissani ja sitoutunut uusiin suunnitelmiini. Kesällä kävin vierailemassa Tampereella juuri energiatekniikan fuksivuotensa päättäneen ystäväni luona. Hän piti minulle kampuskierroksen, esitteli kiltahuoneenkin ja näytti kuvia ja videoita siitä, millaista on opiskella Tampereen yliopistossa tekniikkaa ja tulla teekkariksi. Salaa hänen ollessaan poissa sovitin hänen teekkarilakkiaankin (sori siitä)… Hän kertoi, että täällä olisi tämmöinen biolääketieteen tekniikka, voisikohan tämä sopia sulle? Olin myyty. Samaa aihealuetta, mutta monipuolisemmat pääaine- ja uravaihtoehdot yhdistettynä siihen, että pääsisin osaksi teekkariutta. Täydellistä.
Vuoden päästä kyseisestä Tampereen-reissusta muutin Hervantaan ja aloitin bioteknologian ja biolääketieteen tekniikan opinnot. Olen äärimmäisen iloinen siitä, että päädyin juuri tänne. Olen esimerkiksi valinnut aivan eri pääaineen ja suuntautunut opinnoissani täysin erilaisiin asioihin kuin olisin lukiolaisena odottanut suuntautuvani, eikä se olisi ollut mahdollista biolääketieteen saatikka lääketieteen opinnoissa. Asioilla on siis tapana järjestyä ja joskus hetken mielijohteesta tehdyillä päätöksillä voi olla upeita seurauksia.
Kuvat: Aiskan kotialbumi; Ada Bovellan
Julkaisun kansikuva: Sanni Perttula
