Jo päiväkodissa lapsilta kysytään: Mikä sinusta tulee isona? Matkasi varrella olet varmasti pohtinut vastausta tähän ja pyöritellyt mielessäsi useitakin eri vaihtoehtoja. Lapsuuden haaveet jäävät usein taakse, ja rinnalle nousee uusia kiinnostavia aloja. Jatko-opintoihin hakeutuessa, todellisen valinnan paikan koittaessa olet saattanut pysähtyä saman ongelman ääreen kuin minäkin aikanaan: Mitä eri ammattien työntekijät oikein tekevät? Oman alan valinta voi olla vaikeaa, jos mistään ei löydy tyydyttävää tietoa siitä, millaista eri aloilla työskentely käytännössä on.

Esimerkiksi lääkäri ja opettaja ovat tuttuja ammatteja, ja jokaisella on varmasti omien kokemusten pohjalta syntynyt mielikuva näiden ammattien työtehtävistä. Mutta entä mitä ihmettä diplomi-insinööri oikein tekee? Entä arkkitehti? Yleisesti oletetaan, että arkkitehti suunnittelee taloja – tietysti – mutta alaan mahtuu valtavasti muitakin mahdollisuuksia. Neljä vuotta sitten arkkitehtuurin opintoja aloittaessani en itsekään tiennyt, että arkkitehtina voi vaikkapa vaikuttaa kaupunkisuunnittelijana, tehdä arkkitehtuurin tutkimusta tai päätyä ministeriöön töihin.

Erilaisten kiinnostusten kohteiden väliltä valitseminen voi tuntua haastavalta ja juuri oikean ratkaisun tekeminen mahdottomalta. Älä huoli, vaan pidä mielesi avoinna mahdollisuuksille! Entä jos unelma-ammatin utelemisen sijaan sinulta kysyttäisiin, mihin haluaisit vaikuttaa?

Haluatko vaikuttaa ilmastonmuutokseen? Ympäristöasioihin tai luonnonsuojeluun? Haluaisitko vaikuttaa politiikassa? Saatat olla pohtinut, mikä keinoksi Suomen talouden vakauttamiseen tai yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen. Haluatko antaa panoksesi vakavien sairauksien parannuskeinojen kehittämiseksi tai kehitysmaiden asuinolojen kohentamiseksi? Vai miellätkö itsesi persoonaksi, joka pähkäilee  arjen ongelmiin helpottavia tai tehokkaampia ratkaisuja?

Mielestäni koulutus tekniikan alalla antaa loistavat eväät ja asiantuntevuutta tulevaisuuden maailman moninaisten ongelmien ratkaisemiseen! Diplomi-insinööri voi pelastaa henkiä! Arkkitehti voi suunnittelullaan ehkäistä rikollisuutta!

Tulevissa postauksissamme pääset hyppäämään TTY:n teekkareiden matkaan ja tutustumaan tekniikan alan työelämän tarinoihin. Seuraamalla Tekniikan Kutsua myös Instagramissa pääset tiiviisti seuraamaan tekniikan opiskelijoiden arkea ja kuulet ensimmäisenä uusista blogipostauksista!

Tsemppiä tulevaisuuden suunnitteluun ja inspiroivia lukuhetkiä Tekniikan Kutsun parissa!

– Silja