Teekkaritapahtumista, tekniikan alan lehdistä ja monesta muusta paikasta voi bongata sanan TEK. Tästä teekkareiden arjessa vahvasti näkyvästä yhdistyksestä kerroimme ensimmäisen kerran jo vuosi sitten. Mutta mitä tämä kolmikirjaiminen lyhenne todellisuudessa tarkoittaa ja mitä hyötyä on uudelle opiskelijalle siitä, että liittyy TEKiin? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastaa Tampereen yliopistolla Tietojohtajakilta Man@gerin kiltayhdyshenkilö eli kyhi, Katri.

TEK eli Tekniikan Akateemiset on Teknisten akateemisten liitto. Tuttavallisemmin tämä tarkoittaa yhteisöä tekniikan alan korkeakoulutetuille ja opiskelijoille. TEK kuuluu Akavaan, joka taas on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö. Sekä TEKin että Akavan tarkoitus on valvoa jäsentensä etua kansallisella tasolla. TEKiin kuuluu diplomi-insinöörien ja arkkitehtien lisäksi myös esimerkiksi matemaatikkoja ja tietojenkäsittelijöitä. Kolmasosa jäsenistä on opiskelijoita ja moni liittyykin jo heti aloittaessaan opiskelut.

Kuva: Elina Suuronen

Yliopiston opiskelijoille TEK näkyy kilta- ja ainejärjestöyhdyshenkilöiden kautta. Teknisillä aloilla kiltayhdyshenkilö eli kyhi toimii opiskelijoiden ja TEKin välisenä linkkinä. Kyhit ovat suoraan yhteydessä Kampuksen TEK-yhdyshenkilöön, joten palaute, apu ja uudet ideat saadaan helposti ja nopeasti eteenpäin. Tämän lisäksi TEK tukee teekkarikulttuuria, kuten kiltojen omia lehtiä ja kaikenkirjavia juhlia, sekä lähtee aina mielellään grillaamaan makkaraa tapahtumaan kuin tapahtumaan.

Sen lisäksi, että TEK tukee tapahtumia ja osallistuu niihin, se tarjoaa myös erilaisia palveluita jäsenilleen. Tällaisia palveluita ovat esimerkiksi lakipalvelut, verkostoitumistapahtumat ja jäsenedut kuten vakuutukset ja ammattilehdet. Esimerkiksi jos työsopimuksessa mietityttää joku asia, voi sen lähettää TEKin lakimiehille tarkistettavaksi ennen allekirjoittamista. TEKin jäsenenä on myös mahdollisuus liittyä IAET -työttömyyskassaan, johon kuuluminen tuo turvaa yllättäviin tilanteisiin.

Tamperelaisille opiskelijoille hervannan kampukselta löytyy TEK-lounge, joka toimii kotoisana olohuoneena, jossa voi käydä keittämässä kahvia, opiskella tai pitää kiltojen ja kerhojen kokouksia. Vuosittain TEK myös julkaisee opiskelijoille suunnatun Työkirjan, joka sisältää käytännön vinkkejä työnhakuun, kuten esimerkiksi CV-pohjia ja ajankohtaiset palkkasuositukset. Varsinkin työkirjasta katri kokee saaneensa konkreettista apua.

 

Jokaiselle tekniikan opiskelijalle tulee TEK:n työkirja tutuksi.

Katrille itselleen on varsinkin kyhi-vuoden aikana tullut selväksi kuinka lähellä opiskelijaa TEK todellisuudessa onkaan. Katrin mielestä TEKin palveluita kannattaa hyödyntää, koska opiskelijalle ne eivät maksa mitään! Ammattilaisten apua saa ilmaiseksi ja TEKin avulla on mahdollisuus pitää omista oikeuksistaan kiinni. IAET -kassa tuo turvaa työnhakuun ja tapahtumat ovat hyviä verkostoitumiseen. Miks ei? Katri toteaa vielä lopuksi.