Juttu on julkaisu alunperin Tekniikan Kutsun 20-vuotisjuhlapainoksessa vuonna 2023.
Miten sitä oikein päätyy ammattikoulusta yliopistoon opiskelemaan tekniikkaa? No tietysti mutkien kautta! Yläasteella, kun pohdin jatko-opiskelupaikkaa, huomasin haluavani mieluummin käytännönläheisemmän opiskelun pariin kuin lukioon. Kun unelmani lentäjänä murskattiin fyysisillä vaatimuksilla, unelmat vaihtuivat nopeasti ravintola-alalle. Meillä kotona kokattiin paljon, ja siihen aikaan telkkarissa pyöri paljon kokkiohjelmia, kuten Top Chef ja Master Chef. Lopulta päädyinkin hakemaan ammattikouluun, ja valmistuin neljän vuoden opintojen jälkeen kahteen ammattiin: kokiksi ja leipuri-kondiittoriksi.
Ammattikoululla on Suomessa vähän huono maine, ja sinne oletetaankin hakevan vain ihmisten, jotka eivät pärjäisi lukiossa tai jotain muuta kummallista. Ammattikoulun huonon arvostuksen huomaa myös ajatuksista, että ammattikoulun opetuksesta olisi helppo leikata. Totuus on kuitenkin se, että ammattikouluun lähdetään useista eri syistä, ja yhteiskunta ei pyöri ilman ammattikoulun käyneitä.
Korkeakoulujen haku-uudistuksen jälkeen entistä enemmän yliopistoon päädytään suoraan lukiosta. Silloin kun itse olen ollut yläasteella, järjestelmä toimi hieman eri tavalla, ja muistankin opinto-ohjaajien painottaneen, että myös ammattikoulusta voi päätyä lopulta yliopistoon. Nykyään polku ammattikoulusta yliopistoon on hieman töyssyisempi, kun vain pieni osa opiskelijoista valitaan valintakokeella. Tekniikan aloilla noin 20 % tulevista opiskelijoista pääsevät yliopistoon valintakokeella.
Viihdyin ravintola-alalla erityisen hyvin nelisen vuotta, jonka jälkeen aloin kyllästyä pikkuhiljaa alan työoloihin ja palkkakehitykseen. Aloin olla kyyninen työtä kohtaan, josta olin aikaisemmin nauttinut täysin siemauksin. Aloitin töiden ohella aikuislukion kurssien käynnin, ja kävin yhden fysiikan, yhden kemian, yhden äidinkielen ja neljä biologian kurssia. Itsenäisesti opiskelin lukion matikkaa Mafynetin avulla. Selailin erilaisia aloja niin ammattikorkeakoulusta kuin yliopistosta, ja olinkin ensimmäisenä lähdössä opiskelemaan biologiaa.
Kuitenkin eräänä päivänä törmäsin Tampereen yliopiston ympäristötekniikan koulutusohjelmaan.Opinnot ja kurssit vaikuttivat mielenkiintoisilta, ja tuntui kivalta hakeutua opiskelemaan tekniikkaa oman isän jalanjäljissä Hervantaan.
Ympäristötekniikka tuntui yhdistävän kiinnostukseni kaupunkeihin, käytännönläheisyyteen ja tietenkin maailmanpelastukseen.
COVID-19 ja sen aiheuttama ravintolasulku oli itselle aika lailla viimeinen niitti. Päätin hakea yhteishaussa opiskelemaan ympäristötekniikkaa, vaikka aikuislukio oli erittäin pahasti kesken. En uskonut pääseväni ensimmäisellä yrittämällä mihinkään kouluun sisään, sillä olinhan käynyt lukion matikkaa vain itsenäisesti. Ajattelin meneväni pääsykokeeseen vain katsomaan, millainen se on.
Pääsykoe menikin odotusten mukaisesti: en osannut edes aloittaa kolmatta matikan tehtävää enkä kokenut onnistuneeni ongelmanratkaisuosion tehtävissäkään. Heitin sen pienenkin toivon siitä, että pääsisin heti opiskelemaan, ikkunasta ulos. Ravintolasulun loppuessa kesäksi jatkoin työntekoa. Kuitenkin tarkastelin Opintopolkua pakonomaisesti viikoittain, ja muistankin hyvin päivän, kun tulokset olivat tulleet. Olin vaihtamassa työvaatteita päälle työpaikkani pukuhuoneessa, ja avasin Opintopolun. Suureksi yllätykseksi näytöllä luki, että voisin vastaanottaa opiskelupaikan, ei tosin ensisijaisesta hakukohteestani Tampereelta, vaan Oulusta. Olinkin siis onnistunut pääsykokeessa oikeasti ihan hyvin!
Opintopaikkaa hyväksyessä pohdin paljon sitä, miten sopeutuu aivan erilaiseen yhteisöön, varsinkin, kun pääsääntöisesti yliopisto-opinnot aloittavat opiskelijat ovat 18–21-vuotiaita. Onneksi olin kuitenkin tottunut työskentelemään työyhteisöissä, joissa oli paljon eri ikäistä porukkaa, ja olin tullut siihen mennessä kaikkien kanssa hyvin juttuun iästä piittaamatta.
Koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä opiskelemaan!
Lopulta vietin Oulussa vain vuoden, ja vaihdoin opiskelupaikkaa Tampereelle. Tampereelle vaihdon jälkeen itse opiskelu ja opiskeluyhteisö tuntuivat klikkaavan oikeille paikoilleen, ja fuksivuosi numero kaksi olikin oikein antoisa. Voisin sanoa, että olen muuttunut täysin teekkariksi, ja teekkarikulttuuri, opiskelijayhteisö ja kaikki muu on vienyt meikäläisen aivan mennessään. Siitä, että en ole käynyt lukiota, tai että olen muita opiskelijoita vanhempi, ei ole tuntunut olevan haittaa.
Kaiken tämän jälkeen haluankin korostaa, että on tärkeää seurata omaa polkua ihan sama mihin se vie! Kenenkään tausta ei määritä sitä, mihin voit hakea tai päätyä. Diplomi-insinöörin tehtävissä on todellakin hyötyä eri taustoista, poikkitieteellisyydestä ja erilaisista ajatusmalleista. Tekniikan aloilla tehdään paljon ratkaisuja, jotka koskettavat kaikkien elämää, kun esimerkiksi kehitetään uutta teknologiaa tai omassa tapauksessa kehitetään kaupunkien infraa. Tällöin on tärkeää, että näitä ratkaisuja tekevät ryhmät ovat monimuotoisia.
Lähtisinkö uudestaan opiskelemaan ympäristötekniikkaa?
Todellakin! Vaikka kaikki oman pääaineen kurssit eivät ihan osu aina siihen, mikä itseä kiinnostaa, Tampereella tekniikan alan opinnoissa on hyvin tilaa esimerkiksi vapaalle sivuainekokonaisuudelle. Tämän avulla olen hyvin saanut ohjattua omaa osaamista siihen suuntaan, mikä on itsestä kiinnostavinta. Esimerkiksi kandivaiheessa olen lukenut nyt ympäristöpolitiikkaa sivuaineena. Ympäristötekniikka on myös alana todella laaja, joka mahdollistaa erilaisille opiskelijoille suuntautumisen juuri siihen mikä itseä kiinnostaa.
Miltä tuntui hakea yliopistoon lähes pelkällä ammattikoulutaustalla?
Yliopisto-opiskelu varsinkin tekniikan alalla pelkällä ammattikoulutaustalla tuntui aluksi varsin pelottavalta, ja ensimmäiset opintovuodet olivatkin haastavia. Eniten harmaita hiuksia aiheutui sähköfysiikan kanssa, mutta siitäkin kurssista on päästy läpi! Muita opiskelijoita ei kenenkään taustat yleensä kiinnosta, ja olenkin kohdannut lähinnä positiivissävytteisiä ihmettelyjä ammattikoulutaustasta.
Ilman lukiotaustaa (tai esimerkiksi ilman fysiikan pitkiä opintoja lukiossa) kannattaa kuitenkin varautua siihen, että opinnot vievät enemmän aikaa ja vaativat aika paljon itsenäistä opiskelua asioista. Opinnot saattavat tuntua äärettömän vaikeilta, mutta opiskelijakavereilta saa todella usein apua, ja useista opinnoista ollaankin “rämmitty” läpi kavereiden avulla.
Vaikeiden hetkien keskellä on tärkeää muistuttaa itselleen, että kaikkea ei tarvitse osata täydellisesti.
Mitä samaa on kokilla ja diplomi-insinöörillä?
Niin diplomi-insinöörin kuin kokinkin tulee olla hyvä ongelmanratkaisija, joka pystyy oppimaan asioita monialaisesti ja työn lomassa. Kokin on välillä osattava olla putkimies, siivooja ja asiakaspalvelija, kun taas diplomi-insinööri tekee usein asiantuntijatyötä, jossa on hyötyä monien erilaisten taitojen osaamisesta. Kokkien sekä asiantuntijatyötä tekevien tulee olla hyvin ryhmässä toimivia persoonia, jotta työt sujuvat ja onnistuvat. Sekä kokeilla että diplomi-insinööreillä tuntuu olevan samantapainen ajattelumalli, ja tunnenkin useamman entisen kokin, joka on päätynyt insinööritieteiden pariin. Jostain syystä niin kokit kuin diplomi-insinöörit tykkäävät ruoasta ja ruoanlaitosta!
-Veera
